
Aloitetaan antamalla kasvojen lähestyä vedenpintaa
huokauksen tai minkä tahansa muun äänen kanssa.
Tässä kohtaa kaikki ryhmäläiset tekevät
sen omaan tahtiin, omaa rajaa kunnioittaen. Kun käytetään
ääntä sillä ei ole merkitystä, miltä
se ääni kuulostaa ulkopuolisen korvissa. Tärkeintä
on, että henkilö saa tuntuman omaan ääneensä.
Käytetään kaikkia äänteitä kaikilla
korkeuksilla ja eri volyymeilla.
Toisilla saattaa kestää kauan ennen kuin uskaltautuu
laittamaan suun ja varsinkin nenän kokonaan veden alle,
ja toiset taas löytävät itsensä vajoamassa
kohti pohjaa hyvinkin nopeasti. Houkutin on laittaa korvat
veden alle, jotta voisi kuunnella omaa ääntään.
Heti, kun henkilö kuulee omaa ääntään
veden alla, hän pystyy myös kuulemaan, onko ääni
rento vai kireä. Tässä vaiheessa hän on
jo ottanut oman prosessinsa hallintaan, mikä antaa aivan
uudenlaisen tunteen vapaudesta ja oman pelon hallinnasta.
Tässä kohtaa on mahdollista kokeilla myös erilaisia
tekniikoita, joissa kuljetetaan toisia veden alla pareittain
ja ryhmässä.
Ei tarvitse olla vesipelkoinen, jotta voisi saada paljon
irti Aquabalancing vesirentoutuksesta. Jopa niin tottuneet
vedessä kävijät kuin kilpauimarit voivat ääni-
ja rentoutusharjoitusten avulla löytää aivan
uuden kokemustason vedessä.
< edellinen sivu | seuraava
sivu >
|